tiistai 11. joulukuuta 2012

Vohvelikangas

Vohvelikangas on melko halpaa kangasta, metrihinnat on noin 5 -7 euroa monissa paikoissa.

Lapsille on hyvä valita jokin pienehkö pyyhe tms tehtäväksi, jotta puuhasta ei tule liian suurta ja sitten se jää helposti kesken.

Miten olisi vaikkapa äidille tai mummolle iloisen punainen pieni pyyhe joululahjaksi?

Joissain käsityöblogeissa on askarreltu kylpytakki vohvelikankaasta. Tässä voisi lapsen kanssa puuhastella vaikkapa nimikoinnin tai pienet koristeet hihansuihin ja helmaan.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kimalleliima



Kimalleliimaa voi käyttää monenlaiseen askarteluun.



Tässä yksi esimerkki kimalleliiman käytöstä: koristele ääriviivaperhonen liimalla. 

Monissa askartelukirjoissa on ääriviivapiirroksia väritystehtäviä varten. Ilmaisia ääriviivapiirroksia löytyy myös aika paljonkin netistä, jos on tulostin omassa käytössä.

Erikoisliima on myös hyvä esimerkiksi omatekoisten syntymäpäiväkorttien tekemiseen.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Rakennussarjat





Rakennussarjoja löytyy monenikäisille lapsille, ja miksei myös aikuisillekin. Esimerkiksi kuvan Lego Creator -sarjan dyynikirppu ilmoitetaan sopivaksi 6 - 12-vuotiaille. Hinta tällä on noin 12 euroa.

Hyvää tässä sarjassa on muun muassa se että mukana tulee ohjeet kolmen erilaisen hahmon tai laitteen tekemiseen. (3in1)

Lähes kaikki osat ovat erikoisosia, mutta mukana on myös muutamia aivan tavallisia Lego-palikoita. Eli jos on jo valmiiksi omasta takaa sopivan kokoisia erivärisiä Lego-palikoita, voi valmiita malleja jopa hieman tuunailla.

Runko alkaakin alla koottuna jo varsin pian.

Ja pian laite on jo täysin valmis.


Samasta sarjasta saa siis tehtyä useammanlin erilaisen kokoonpanon. Tässä kuvassa vauhdikas Lego-mönkijä.